kantele
Kanteleen soitinperheeseen kuuluu monenkokoisia ja –näköisiä soittimia. Pienimmässä kanteleessa on viisi kieltä, ja sitä voi alkaa soittaa jo vaikka kolmevuotiaana, mutta yleisimmin 5-6-vuotiaana joko soitinvalmennusryhmässä tai yksityistunnilla.
Isossa kanteleessa on 36-39 kieltä, ja sen soittamisen voi aloittaa noin kuusivuotiaasta ylöspäin. Kanteleperheeseen kuuluu myös 10-15 –kielisiä kanteleita, joiden soittamisen voi aloittaa heti kun sormet ulottuvat koko kielistölle, noin kuusivuotiaana.
Kanteleharrastuksen voi aloittaa mistä kantelemallista tahansa. Ensin voidaan esimerkiksi soittaa jonkin aikaa viisikielistä ja siirtyä sitten myöhemmin isompiin kanteleisiin, tai voi aloittaa suoraan isolla kanteleella. Pelkällä viisikieliselläkin riittää soitettavaa vaikka pariksi vuodeksi. Kantele on hyvin korvaystävällinen soitin ja lisäksi helppo aloittaa; musisoinnin riemuun pääsee nopeasti!
Viisikieliset maksavat noin 100 euroa, isot kanteleet 1200 eurosta ylöspäin.
