Nokkahuilu
Nokkahuilu on vanha taidesoitin, jonka suosio oli huipussaan barokin aikana 1600–1700-luvuilla. Nykyään nokkahuilulla voi soittaa kaikenlaista musiikkia: vanhaa ja uutta, klassista ja kevyttä – yksin ja yhdessä. Nokkahuiluja on monenkokoisia. Soitto aloitetaan tavallisimmin sopraanonokkahuilulla, mutta taitojen karttuessa ja sormien kasvaessa soitinvalikoimaa voi laajentaa altto-, tenori- ja jopa bassonokkahuilulla. Suurimmat nokkahuilut voivat olla jopa 2–3-metrisiä! Nokkahuilut valmistetaan puusta, mutta soittoharrastuksen voi aloittaa muovisoittimella. Soitin on edullinen hankkia ja helppo kuljettaa mukana. Nokkahuilunsoiton voi aloittaa noin 6-vuotiaana. Äänen saa aikaiseksi helposti, joten nokkahuilulla pääsee nopeasti mukaan musiikin maailmaan.