Piano

Pianonsoiton aloittamiselle ei ole varsinaista ala- tai yläikärajaa. Avoniassa pianonsoitto on mahdollista aloittaa jo 4-vuotiaana, lapsen valmius huomioon ottaen. Pianotunnit räätälöidään kunkin oppilaan lähtökohdan ja tavoitteiden mukaisesti. Piano-opetus noudattaa länsimaalaisen taidemusiikin eli klassisen musiikin linjaa ja ohjelmistoa pyritään kerryttämään opintojen aikana mahdollisimman monipuolisesti. Pianonsoitto aloitetaan Avoniassa yksilötunnein. Myöhemmin ja tarvittavan taitotason saavutettuaan oppilas voi aloittaa nelikätisen soittamisen toisen piano-opiskelijan kanssa tai liittyä esim. pianotrion jäseneksi. On erittäin tärkeää, että soitin, jolla oppilas kotona harjoittelee on hyvälaatuinen. Akustinen piano on ehdottomasti suositeltavin vaihtoehto, sillä pianonsoitossa keskitytään alusta alkaen perustekniikkaan ja erilaisiin kosketustapoihin. Akustinen piano on uutena suurempi investointi, mutta hyvän käytetyn pianon löytäminen ei ole mahdotonta. Käytetyn pianon hankinta kannattaa aina tehdä oman opettajan tai rekisteröityneen pianonvirittäjän avustuksella.